Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

♦♦--♦♦--♦♦--♦♦--♦♦

 

MUISTOJA

Mitä iloa näkyy elämän peruutuspeilissä.

Muistoja on paljon:

-Minulla taivaansininen mekko ekaluokan

kevätjuhlassa ja äidin sitoma rusetti hiuksissa.

 

Ilo oli, kun isä ei tarvinnut enää sotilaspukua..

-Äidin lämmin ruishiilikko.

-Tyyni tai lainehtiva kotijärvi.

Siellä näkyy myös;

-Kukkamekko. Rippileninki,

-Kansallispuku ja Häähuntu

sekä siihen aikaan tyttöjen kielletyt pitkät housut.

 

- Naapurin poikien uudenlaiset katseet .

-Valssit ja hitaat, Vanhanveräjän luona

-Tulisuudelmat ja Kylmät huulet.

 

Erään katseen vangitsijan kanssa

sanoimme sitten samana päivänä, Tahdon.

 

Senjälkeen meille tuli neljä

ihanan pehmoista tuttisuuta.

Oli kauppaa, lehmiä, navettaa, heinäntekoa

sateessa, mutta myös auringonpaisteessa.

 

Tuttisuut menivät maailmalle, ja loihtivat

vuorostaan kymmenen uutta vauvantuoksuista

palleroista.

 

Nyt on enemmän aikaa katsella peruutuspeiliin,

vaikka matka ei sinne enää käänny,

enkä samoja askelia enää pystyisikään ottamaan.

Mutta peiliin on hitaassa vauhdissa rattoisaa

tuijotella ja muistella. . . .

                                                                              Aino...


 

VUODEN   PERUUTUSPEILI.

                       

                      Ajan  elämän  ajopeliä

                      päivästä toiseen

                      vuodesta   vuoteen.

 

                      Pysähdyn.

 

                      Katson  peruutuspeiliin.

                      Mitä sieltä  näen?

 

                      Lähinäkö on huonontunut.

                      Elisestä  en näe , en muista mitään.

                      Kaukonäkö säilynyt,

                      vai  onko  peilin  heijastuspinta

                      laajentunut.

 

                      Näen  nuoruuden  ilot,  rakkaudet, surut

                      erot   ilotkin ja  itkun.

                      Työn raskaan  raatamisen

                      sairaudet ja  paranemisen.

 

                      Kiitollisuuden  elämästä  ja  ystävistä.

                                                                                        Liisa...


Elämän peruutuspeilistä

Siellä ne näkyvät

käpylehmät suurella kivellä

Hakapellon keskellä.

Isä ja äiti seivästivät heiniä..

Niitä harvoja leikkikuvia…

Sitten tulivat heinäseipäiden

pajusta katkotut tapit

jotka olivat minun tehtäväni

 

Sumuiset syysaamut vanhalla polkupyörällä

kouluun - ja kotiin – monta vuotta

 

Rippimekkoni oli pitkä, valkoinen

kukat neilikoita.

Äiti opetti, että valokuvassa on oltava

suu tötteröllä ja haikean näköinen,

ja siltä minä näytin!

 

Vuodet kuluivat

koulut, kaverit, ystävät

 

Oma koti, työ, lapset, perhe

Miten minä olen katunut

sitä komentoa jolla lapsiani opastin,

vaikka niin kilttejä olivat

Ei ollut aikaa muuhun.

Kaikki työt oli saatava tehdyksi

 

 

Ja vielä minua odotti

suuri lahja elämältä

Ihme, josta en aikaisemmin tiennyt

Lapsen lapset!

Pienten miesten kädet ja tytön sormet

joita en lakannut ihastelemasta..

Kaikki kasvoivat, oppivat kukin aikanaan

ensimmäiset hymyt, sanat, askeleet

ja asettuivat mummun sydämeen..

 

Siellä ne ovat, elämän parhaat hetket

Kipeimmät iskut,

Suurimmat ilot ja itkut

Vuosien vieriessä

elämän kirjaan piirtyneinä

 

Mutta

Peruutuspeilissä säteilee

niin kirkkaita tuokioita

Niin selkeä tie

Varjot auttavat näkemään

Selventävät näyt ja kuvat..

Kaiken tämän olen saanut elää

                                                                                            Tuula Kaihlajärvi...


PIMEÄN PÄIVÄN SANOMA

Olen syksyn lapsi
pelkään kevättä ja kesää
päivä pitenee, valo väsyttää
kesä ja kiire ahdistaa
suorastaan painaa päälle.
 
Syksy hämärtää,
tasoittaa värit ja valot
peittää hämy verholla
murhe mielen.
On aika levon ,
aika rakastaa
ja unohtaa.
Liisa.
 
JOULUN METSÄ
 
Olen aina halunnut sukeltaa
jouluiseen metsään,
joka on kuvattu
valkoisen lumen peittämiin puihin.
 
Leikin satua:
Jos olisin kevyt haltija
sipsuttelisin siellä
äänettömästi ,
pudottamatta yhtään lumihiutaletta.
Koskettamatta ainoatakaan oksaa.
Istuisin pehmeällä lumikivellä
jättämättä jälkeäkään.
 
Yksinäinen Kurre orava
tulisi vastaan ja kysyisi:
minne olet menossa näin jouluna?
Sanoisin meneväni
syvemmälle salolle,
jossa tulee aamu ja valo vastaan,
jolloin alan nauttimaan
joulunrauhaa.
 
Herään sadusta.
 
En ole keijukainen.
Enkä kevyt haltija.
Jos sukeltaisin kauniiseen lumiseen
metsään,
olisivat lumet heti niskassa.
Aino

"Elämän viirtaa"

Tänä päivänä se kuohuu

pärskii ja kiiruhtaa.

Kivet halkovat sen

ja yhtenäisenä se jatkaa.

Kokoontuu yhdeksi

ja lopulta lipuu

suureen siniseen syliin.


 

Virta se on,

sitä ei näe

sitä ei voi koskettaa.

Ja kuitenkin sitä ei voi

kyseenalaistaa,

sillä on sama kanava

siinä sen voi tuntea.


 

Ne tuntevat joilla on vastaanotin.

Miksei kaikilla ole?

Tuula.

***
 

Siitä tulee mieleen veden juoksu

sininen virta valkoiset tyrskyt.


 

Jokainen meistä

seilaa elämänsä pyörteissä ja kuohuissa

kolhii itseään

nousee pinnalle

jatkaa – uppoaa jälleen.

Saapuu tyveneen viisastuneena, voittajana.

Aallokko opetti.

Nyt kestän mitä vain.

Aino.

***
 

Virta vie, virta tuo,

-elämän virta -

se lipuu hiljaa rauhallisesti

lepää ja pysähtyy,

välillä kiihtyy, kuohuaa

vaahtopäät lyövät vasten kasvoja

taas on tyyntä.


 

Minne vie elämän virta?

Sillä on kiire löytää elämän suvanto.

Kohta se on perillä

on tyyntä - rauhallista.

Laineet pysähtyvät Satama on saavutettu

rauhan satama.

Liisa.

Heinäkuu 2012


SANOVAT  SITÄ RAKKAUDEKSI.

Olen rakastanut aina tanssimista.

Kauan sitten

kesäiltoina

tanssittiin

vanhan veräjän luona,

suklaasydän

kylmät huulet

ja tulisuudelma.

 

Pieni kukkanen keinutti

pientä polkua...

ja kuinka minä rakastin...

 

Kesäillan hämärissä

tanssimme Mantsuurian

kukkulalta

taikayöhön.

Ja kuinka minä rakastin...

Nyt minä vain rakastan.

En tanssi.

-Aino-

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ei sano rakastavansa

ei enää vuosikausiin

Sanoo sen kiertäen kaartaen

sanoo odottavansa

on niin pitkä aika,

kun olet poissa.

 

Herää yöllä jos en kuorsaa.

Peittelee.

Antaa neuvoja

Kommentoi tekemisiäni;

En puhuisi mitään,

jos en välittäisi - sanoo

pane lappu pöydälle,

missä olet ja kuinka kauan...

Olisiko tämä sitä Rakkautta?

-Liisa-

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Milloin prinssi on tullut

…..vanhan prinssessan

linnaansa vienyt?

 

Nuoreen ne prinssit

naisensa vaihtavat.

Tai....

saduissa tapahtuu

on löytynyt kuningatar

se iätön, ainoa ja ehdoitta varma.

Ainoa maailmassa ” Olipa kerran...”

-Tuula-

-------------------------------------------------------------------------------------------------------


 -Runotarinoita kirjasta: Pöllöt  ovat vanhentuneet:

Hämillisenä  jännittyneenä
ensimmäisille treffeille
polkupyörällä.
Sieltä sinä tulit
ruudullinen pusero,
lapikkaat.
Naama leveässä hymyssä
rohkeus pontikalla pohjustettuna.
Vinhasti polki pyörä.
Oli heila ja helluntai!

Liisa                                                             ♦-♦-♦-

Mistä en saisi kiinni
kauniin lämpöisen ajatuksen,
kun on tammikuu
ja piha viheriöi?

Sieltä se tuli – vihreästä.
Muistan kuinka helmat hulmusivat
”apilavalssia” kentällä tanhutessa.
Se pyöritys seuraa  lämpimänä muistona
kymmenien vuosien  jälkeenkin.

Aino                                                              -♦-♦-

Kummastelen sen voimaa.
Ihmettelen  mitä  kaikkea se saa aikaan.
En näe sitä, en tunne, se ei tuoksu, ei maistu
ja se varassa on koko maailman kaikkeus.
Entä jos sitä ei tunnettaisi  lainkaan?

”Vaikka sinä puhuisit ihmisten ja enkelien kielillä
mutta sinulla ei olisi rakkautta
olisit vain helisevä vaski
tai kilisevä kulkunen...”
Sanoja  aikojen alusta.

Siihen täytyy uskoa – kuitenkin.
Vaikka hataralta näyttää.
Kenties sen aika itseltä
on jossakin vaiheessa ohi
mutta se tekee  ihmeitä muualla.
Kannatan rakkautta.

Tuula                                                    ♦♦--♦♦--♦♦

Jos rakastuisin tänään...
Mitähän etsisin?
Ei nuorta eikä komeaa,
ei muijan kasvattamaa
tilapäisesti pakoon päässyttä.
Sellaiset  muistelee nuoruuttaan
ja valloittavaa  kiharapörröään.

Ei. Haluaisin  puhetaitoisen
puhetta  ymmärtävän  tavallisen  miehen.
Joka pitäisi joskus sylissä, kun minua maailma murjoo.
Haluaisin  tuntea, että on minun puolellani,
kun sitä tarvitsen.
Korjaisi lukon, vaihtaisi autoon öljyt...

Tykkäisi vähän minusta,
tietäisi  metsän harventamisesta
ja korjaisi moottorisahan.
Tuollaiselle  miehelle olisi käyttöä.
Ja minäkin olisin kiltti.
Tällainen  haussa.

Tuula                                                                ♦-♦-♦-


Sinun silmiisi rakastuin.
Haaveilin,
jospa  hänet saisin,
ehkä tulevilla lapsillamme
toistuisi sama ihana naurava katse?
Aivan päätä huimasi moinen toive.

Onneksi elämässä joskus
toiveet  toteutuvat.

Aino                                                                  -♦-♦-

Mihin miehessä silmä ensiksi iskee:
Silmät iloiset veitikkamaiset -
anovat, vakavat, vaativat.
Hartiat kuin ladon ovi.
Rinta kuin pyykkilauta.
Peppu tiukka, tarmokas.

Vie minut metsään ”apinamies”
kanervikkokankaalle
kissankäpälä kalliolle,
pajupuskien  pimentoon,
kuusien suojaan
mäntymetsän  holvistoon.

Anna haavanlehtien havista
riippakoivun kumarrella,
nukkua karhunsammalen  syleilyyn.

Liisa                                                                    ♦♦--♦♦--♦♦

Kummastelen sen voimaa.
Ihmettelen mitä kaikkea se saa aikaan.
En näe sitä, en tunne, se ei tuoksu, ei maistu
ja sen varassa on koko maailman kaikkeus.
Entä jos sitä ei tunnettaisi lainkaan?

” Vaika sinä puhuisit ihmisten ja enkelien kielillä
mutta sinulla ei olisi rakkautta
olisit vain helisevä vaski
tai kilisevä kulkunen”.

Siihen täytyy uskoa – kuitenkin.
Vaikka hataralta näyttää.
Kenties sen aika itseltä
on jossakin vaiheessa ohi
mutta se tekee ihmeitä muualla.
Kannatan Rakkautta.

Tuula                                                                  ►►►►►►

”Syvästi meri huokaa...”
Tätä Merikannon  Merellä, laulua
esitti venäläinen baritoni
syvällä äänellään...

Kuuntelin  sitä  levyä  usein;
” ...sin olet aurinkoni, valoisa rauhainen...”

Valoisa rauhainen.
Voi mikä lause!
Miksi ei kukaan
ole laulanut minulle  koskaan noin?

Aino                                                                   ≈  ≈  ≈  

Jos rakastuisin vielä kerran – mikä ettei?
Ilta-lehden lööppi kertoo:
Vanhakin voi olla eroottinen ja seksikäs.
Mikä ettei?
Ihopoimuissa, vatsamakkaroissa
lämpöä ja runsautta.
Kasvojen ryppyjen runsaus
kiihottaisi vanhan miehen -
yhtä kurttuisen kuin minäkin -
hurjaan kiihkoon.

Voisinko sitä vastustaa.
Totisesti en.
Osaisin minäkin rakastaa ja rakastella.
Nimimerkillä: ”Kokemusta on”.
-Liisa-                                                               ⇔ ⇔ ⇔ ⇔

VIESTI

Keltainen koivunlehti

yksinään

suurella järven selällä.

Pelkäämättä

kevyesti

se kulki laineelta laineelle..


Sillä oli tärkeä tehtävä.

Viesti

joka oli kuljetettava kauas

kaikille niille

jotka elämää pelkäävät.

Se kantaa,

auttaa vie eteenpäin.

Luota,

tulee uusi kevät”

-Tuula -                                                              


VALKEUS TULEE

Läpi pimenevän syksyn odotin.

Odotin sitä ensimmäistä valonsädettä

tietoa ja tunnetta

Pimeys päättyy

valon voima ja valta

voittaa.

Kun näin ensimmäisen valkoisen tähden

putoavan jäätyneeseen maahan

ensimmäinen kynttilä sytytettiin

ja toinen ja kolmas ja neljäs

Silloin se tapahtui.

Se on aina yhtä suuri ilo.

Kynttilöiden meri, se on täällä jälleen.

Joulu avaa ovet

ja hiljaa, melkein huomaamatta -

valkeus tulee...

-Tuula -                                                                

 

 

TALVIYSTÄVÄNI

Olet lumivaippoinesi

tehnyt minulle selväksi;

hyväksy kinokseni

nauti niistä tai

palele valkoisten kumpujen vieressä.


Olet antanut ymmärtää

muuta pois, ellet hyväksy

näiden kuukausien kylmyyttä

ja viimaisuutta.


Varsin hyvin tiedät;

en muuta lämpimiin maihin

edes hetkeksikään,

tai euroopan aurinkoisiin

laskettelu kaupunkeihin.


Sinä talvi myös muistat,

että rakastan näitä kelmeitä kylmiä

kuutamo-öitä.

Lauhkeita nuoskalumia,

vaikka kirpeät pohjoistuiskut

saavat sielunikin jäätymään.

Silloin tuntuu että olen elossa.


Sinä tiedät;

joka vuosi pysymme yhdessä,

olemme oppineet toisiimme

jo pitkät vuosikymmenet.

-Aino-                                                                    

 

 

 


©2017 Akat asialla - suntuubi.com